28.8.2015

Eteenpäin on menty

Kyllä voi juokseminen tuntua hyvältä!

Nyt on taas muutama lenkki ja juoksutreeni enemmän takana. Askel ei paina enää niin kovin ja sykekin pysyy kohtuullisella tasolla, eteenpäin oon siis menny.

Aamulenkit siirsin tällä viikolla sisätiloihin. Oon semmonen vilukissa, että ulkona juoksemiseen pitää viileämmällä säällä taas totutella (alle 20'c :D). Ainakaan aamusin tuo ulkolenkki ei houkuttele kun on kuitenkin mahdollisuus juosta juoksumatolla, sisätiloissa. Matolla saa nopeutta säädeltyä tarkemmin ja myös piip-testin harjoittelu onnistuu mainiosti! Kuulokkeet korviin, puhelimestä FIBA:n Official Physical Fitness Test for Referees ja vauhti oikealle tasolle (lähtövauhti 8.4km/h). Ohjeiden mukaan vauhti nousee muutaman minuutin välein ja sillä mennään. Käännöksiähän tuossa ei tule kun matolla juoksee, mutta siihen oon sitten ottanut esim. vähän nousua juoksumattoon. Aika hyvän tuntuman siinä saa! Parasta on tietenkin jalkautua kentälle ja treenata oikealla alustalla, kyllä mä sinnekin vielä kerkeen ennen syyskuun testipäivää.

Motivaatio on kohdallaan tällä hetkellä ja se on kai yksi tärkeimmistä! Ei haittaa työaamuna 5:30 herääminen, jotta kerkee aamulenkille ennen töitä. En ois koskaan itestäni uskonu!

Homma ei kuitenkaan oo edelleenkään selvä. Eniten harmittaa sillon tällön palaavat hermosäryt, yleensä niitä tulee pitkän istumisen seuraksena tai rankan työvuoron jälkeen. Ei tuo selkä siis täysin kunnossa oo, eikä varmaan koskaan tuukkaan. Treeniä treeniä ja lihashuoltoa! Venyttelyä en kertaakaan saa unohtaa ja mitä ikinä treenaan niin vatsalihasliikkeet pitää muistaa tehdä, aina. Kävin tuossa viikko sitten hierojallakin ja ai että kun oli jumissa jalan lihakset. Nyt ne on irti ja seuraava hieronta jo ens viikolla, että pysyy kintut kunnossa. Jos kauden aikana taas sen yhden kerran kuukaudessa kävis hierottavana ja siihen oma lihashuolto ni hyvä tulee!

19.8.2015

Askel kerrallaan

Moi.

Pitkästä aikaa ajattelin purkaa ajatuksiani blogiin ja kertoo kuulumisia!

Siitä on vuosi ja reilu kuukausi kun satutin selkäni. Välilevyn pullistuma todettiin magneettikuvien ja oireiden perusteella. Viime syksynä pystyin jo jonkin verran juoksemaan ilman oireita. Kuitenkin kävi niin, että väänsin nilkkani ja selkä alkoi uudestaan oireilla. Tarkoitukseni ei ollut jättää koko kautta väliin, mutta niin siinä kävi.



Nyt on tilanne se, että pahoja hermosärkyjä ei oo enää esiintynyt kun vaan ajoittain. Juoksemaan pystyin ensimmäisen kerran noin 2kk sitten. Juoksuasentoa piti muuttaa aika paljon, mutta pikkuhiljaa se jalka taas nousee! En osaa edes kuvailla miltä tää tuntuu. Mahtavaa!

Ensimmäiset pelit pääsin kokeilemaan nuorten harjoitusmaaotteluiden aikaan kun U16 pojat kohtasivat Englannin ja U16 tytöt taistelivat Israelia vastaan. PIKKASEN jännitti palata kentälle! Se on outoa miten sitä kokee, että jonkin taidon unohtaa. Koriksessa on kuitenkin niin monta asiaa mitä tuomarinakin tekee täysin lihasmuistin avulla, että kyllä se sujuu melkein pakostakin. Vähän kun pyöräileminen, kyllä se käsi nousee virheen merkiksi kun sen virheen havaitsee ja viheltää pilliin. Oli mahtavaa olla kentällä!

Tottakai on myönnettävä, että vaikka tuon juoksunkin osaa, ei se kunto ole enää sama kuin ennen loukkaantumista. Nyt siis vaan lenkille, spinningiin ja salille. Se, että saa vetää 3-5 treeniä viikkoon on jo ihan superia! Muutaman ylimäärisen lepopäivän joutuu ottamaan kun kroppa ei ihan pysy kärryillä treeneissä ja hermokipu yltyy välillä melko ikäväksi.

Tilanne on kuitenkin se, että I'M BACK!

Päivä kerrallaan on elettävä tän vamman kanssa. Ois mahtavaa jos tällä kaudella pääsisin purkamaan ajatuksia vähän muustakin kun omasta loukkaantumisestani. Tää vaan nyt on ollut pelkkää tätä eikä muuta koko vuosi.

Onneks elämässä on muutakin kun koripallo niin pysyy arjessa kiinni!