26.12.2012

Pakollinen aikalisä

In Finnish this time, sorry fellows.

Tällä kertaa suomeksi ettei tuu väärinkäsityksiä.


Toivon, että jokainen joka tämän lukee osaa ottaa asian asiana. Minulla ei ole mitään kaunaa kannettavani Suomen Koripalloliittoa tai ketään muutakaan vastaan. Haluan vain ihmisten tietävän missä mennään ja mistä kilpailukieltoni johtuu.

Tilanne siis seuraava, mulla on kilpailukielto meneillään ja kestää 31.1.2013 asti (kyseinen päivä vielä kieltoa).

Kilpailukiellon sisältö on liiton kurinpitosäännöissä määritelty seuraavasti:
"Kilpailukieltoon määrätty henkilö ei saa osallistua joukkueen jäsenenä mihinkään kilpailutoimintaa. Kilpailukiellossa oleva henkilö ei saa olla missään tekemisissä joukkueen kanssa ottelun yhteydessä. Kielto astuu voimaan siitä, kun joukkue saapuu ottelupaikalle, kuitenkin viimeistään 90 minuuttia ennen ottelun alkua. Hän ei saa olla pukuhuoneessa, eikä sen lähettyvillä. Hän ei saa myöskään osallistua ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Kilpailukiellossa olevalla henkilöllä on oikeus istua ottelun aikana katsomossa, mutta kaikenlainen pelin ohjaaminen tai muu joukkueen kanssa yhteydessä oleminen on kiellettyä."
Lisäksi on todettava, että kilpailukiellossa oleva henkilö ei voi toimia erotuomarina tai toimitsijana missään ottelussa.

Nämä uutiset siis nyt kaikkien tietoon niin ei tartte kysellä miks mua ei näy kentillä tai miks en osallistu mihinkään ottelutapahtumiin niin kun yleensä osallistun.

Tämä kaikki sai alkunsa siitä, että päätin syksyllä liittyä naisten aladivarin joukkueeseen. Oon siis pelannut miesten vitosta syksystä 2011 ja halusin pelata enemmän. Yhessä matsissa meidän joukkueessa epäiltiin (vastustajan toimesta) olevan väärillä nimillä pelaajia ja pöytäkirja sekä syytökset/vastineet lähti liittoon. Jokainen meidän joukkueen pelaaja ja taustat tutkittiin (viimestä viivaa myöden) ja sieltähän sit omalta kohdalta löyty vaikka mitä. Valitettavaa tässä jutussa on se, että en tahallani rikkonut kuin yhdessä pelissä 14vrk:n karenssia (naisten kolmosesta neloseen, anteeksi).

Mua siis syytettiin seuraavista:
  • Pelannut miesten 5.divisioonan otteluissa (sillon ja tollon sekä tällön). Joo pitää paikkansa. Kuka sen kieltää? Ei ainakaan Kilpailusäännöt 2012-2013 tai Koripallon viralliset pelisäännöt 2010. Joo no ehkä ois pitänyt ymmärtää, että naisille omat sarjat ja miehillä omat, mutta joukkueessa oli mukavaa porukkaa, treenit lähellä ja just sopivasti maanantaisin. Kerkesin pelaamaan jo yhden kokonaisen kauden eikä kukaan, koskaan kyseenalaistanu mun pelaamistani ko. sarjaa (pelaajat, valmentajat, tuomarit..katsojat !).
  • Pelannut toisessa seurassa rinnakkaislisenssillä (mitä mulla ei edes sais olla). Hups. Rinnakkaislisenssin säännöissä siis selvästi sanotaan, että pelaajan on oltava alle 23vuotias (en oo ihan niin nuori..) ja toisen joukkueen on kai oltava aikuisten kilpasarjatasoa (no eteläinen miesten vitonen on kilpasarjaa parhaimmillaan ;)).
  • 14vuorokauden karenssin rikkominen. Joo sen yhden pelin myönnän kun ei vaan ollu pelaajia, vähän noloo luovuttaa ja siirretystä pelistä joutuu maksamaa (nyt tosin maksan "enemmän"). Enkä kyllä tajua miks tuo on 14vuorokautta ! Ihan älytöntä kun kyse on harrastesarjoista ja tarkotus olis kai lähinnä, että kaikki pääsee pelaamaan.


  • I know ya gonna miss my smile.

    Rikottu siis on ja nyt kärsin siitä rangaistuksen. Tää tosiaan on mulle pakollinen aikalisä ja kaikista eniten ihmeetelen sitä miten ei voi olla olemassa kilpailukieltoa joka erottelee pelaamisen ja tuomaroinnin.. 

    Se tunne kun rikot viidennen kerran samassa pelissä. Sun ei tosiaan ollu tarkotus rikkoo mut pilli soi. Eih. Peli suju niiiin hyvin. Enkö sais jatkaa? Säännöt on sääntöi. Suihkuun ja katse kohti seuraavaa peliä.

    Virheistä oppii. Mutta ehkä joku oppii tässä samalla mun virheistä :)

    Nähdään helmikuussa kun pääsen taas kentille! Olkaahan kiltisti!


20.10.2012

T, communication and feelings.

I think I have a good subject for my writing this time.
Basketball season has started and more than ever in Finland people are talking about basketball. That's a good thing, cause more people here will know more about basketball.

The thing what I wanted to write about is "THE new technical foul -rule". People please, it's not a new rule, it's something what we have always have in Official Basketball Rules, check Official Basketball Rules, page 40, chapter 38. You know now something more about basketball and something how I as basketball referee see this game.

Beginning this season (2012-2013) we got to know that Finnish Basketball Federation wants to correct the technical foul-rule. NBA did it two seasons ago, FIBA Europe did it during last season and it's our time now. The thing what is new is that we want everybody to focus on game and leave all extra.


What I think: This new correction gives us, referees, an opportunity to get more involved to a game. We can do something when there is too much talk, too much asking and too much "why why", "oh no, c'moon" e.t.c. Meaning that emotions are not going anywhere. Feelings (good ones and disappointments) are still part of the basketball game. I hope that with this correction basketball will be more and more the game of good attitude.

I as a referee appreciate when there is some good talk during a game and when players, coaches and referees can communicate with each others. Still there has to be some understanding that we can't talk and talk and talk. One fact is sure that when player is playing, coach is coaching and referee is officiating we all can focus on our own areas of responsibility BUT communicating in good way is BIG part of GOOD BASKETBALL GAME.









Good communication is more than talk, it's what we say and how we say it. Sometime communication can only be a look or smile.

27.9.2012

Preparation

Game in an evening.

My preparation for tonight's game started already yesterday when I called to my colleague and we decided where and what time do we meet before the game. This time I had my workday (24h) just before game so I started my work yesterday 9:00am and got back home this morning 10:30am. We got to sleep well last night so now I have plenty of time to get ready.

Next I check I have all a clothes and stuff what I need. What should I wear when I go to the game and what do I pack to my bag.









Something casual on before the game.






Certainly I check my bag like million times before I leave from home. Good way for me to make sure I have all is thinking "down to up": shoes, shocks, pants, shirt and so on. Works for me!








Now I go to run (~20min) to wake up my body, stretch, shower and some good food. I meet my colleagues at the gym one hour before the game (5:30pm) so we have enough time for warm up and pre-game.

Talk to you soon!

25.9.2012

Getting ready for a season


Cause I have lost my inspiration, I'll only add some pictures from summer.



Be on time - arrive to a gym one hour before a game.
Be professional - wear clean and nice clothes, jeans are not enough. 

Getting ready for a game - just before warm up.
Hair up.





 Black shoes, black trousers, black jacket...


...grey shirt, whistle and big smile.










Be ready physically
and mentally for the game.











Communication
Be there for a game
Understand the game





Be humble
Learn for your mistakes





After this kind of summer I'm more than ready for the season. Waiting to learn more about officiating and about my self. Have a nice season everybody. See you on and off the court!!



25.6.2012

Little guy in audience

I heard from my friend what one little guy was thinking in audience in my game, MU20 NC Norway-Sweden. He didn't know why there is three referees on the court but after thinking a while he said something like this: "Oh, now I know why there is three referees ! One of them is girl and cause there is so many guys in less clothes she will look only them. There have to be more referees so they can officiate this game at all."

Good thinking ! ;) I love basketball fans !

6.6.2012

Summer as a referee.

What happens when season ends ? Holiday ? What is that ? Players and coaches are getting ready for next season and some of them are playing through the summer with national team's. They also need us and we also need to get ready for the next season.

I will do various drills during the summer to get better shape and get better as referee. Warm-up, run, gym, stretching, those are some in my program.

Example:
Day 1.
  • Warm-up 20min
  • Stretching
  • Intervals 3 x7min with 2min pauses
    • 2min run slowly --> 40 sec fast (70-100%/max)
  • Cool down 10min
  • Stretching

PS.
I got some games for summer :) Women national team's  practice-game FIN-LAT and MU20 NC-game NOR-SWE. I love this game ! :)

17.5.2012

Day 2. @ YNC 2012.

Okay, I'm alive ! First day was long but good. I officiate only one game and then I was watching much more than that. My game was okay, not even good but okay. It was clearly tournaments firs game for teams and for us referees also. We didn't have so clear line and I think there was some "be a team" things what we have to work on.

Something about this kind of tournaments:

  • We have different referee group every day
  • We officiate with 3person
  • Referee can'n ever be in the game were is her/his own country playing
Something about teamwork with table-officiate:
  • We are a team, if referee asks something it doesn't mean we are mean or don't believe you, we just want to be sure
  • If you have something you want to know, ask. We can't help you if we don't know there is something wrong.
  • We all; players, coaches, referees, table-officials, are humans and we do make some mistakes. That's part of the game/life and we have to deal with it.


Today is a new day and I have two games. The first one is WU18 Iceland-Sweden and the second one is WU16 Iceland-Denmark (night game..).

Maybe I have some energy to write you in an evening, if not..talk to you later !

16.5.2012

Day 1.

Cause some of my colleagues here said I should write in english I will do that. It's not easy for me but I think it will be a good help for me and for my future :)

We had only dinner together with referees today and tomorrow we start our games. I have MU16 Norway-Sweden @ 15:00 with Ronnie (from Denmark) and Orri (from Island) ! It's gonna be great :) I let you know how was it. Hopefully I can get some pictures also.

14.5.2012

Koulutusta

Mä lähden huomenna nuorten PM-kisoihin viheltämään ! Paikalla (Tukholmassa) myös FIBA-tuomareita ja -kouluttajia, tulee huippu viikko. Pistän tunnelmia tänne kun päästään itse asiaan :)

5.5.2012

Running

Kai tätä kautta voi näinkin jatkaa, tänään tuli juostua elämäni toista kertaa puolikas maraton Helsinki City Run 2012 ! Oli se kyllä taas hienoo :) Jos ens kauden aikana kerkeis treenaamaan juoksemista vielä vähän enemmän niin vois huudella aikojakin ! On toi juokseminen kyllä tärkeää tuomarille. Ei ehkä noin suurissa määrin, mutta pitkä lenkki kerran viikossa ois ihanteellinen tapa treenata salin ja koripallon lisäks.

Jos joku ajattelee, että vaan pelaajat on ne joiden pitää treenata ja pitää kuntoa yllä ni pyh :)

2.5.2012

Sääntöjä, tulkinnat toiste.

Koripallon viralliset pelisäännöt 2010 tosta jokaiselle itseään koripalloihmiseksi tituleeraavaksi henkilölle iltaluettavaa. Jos jollakin on sääntökysymyksiä niin pistäkääs tulemaan ! :)

1.5.2012

Learning

Miten oppii paremmaksi tuomariksi? Uskon, että tapoja on monia. Mun mielestä lähtökohtana on oltava terve mieli ja tuomarin on ehdottomasti oltava valmis oppimaan uutta. Perusasioiden oppiminen voi joskus olla rankkaa, varsinkin jos on jo jonkinlainen malli mitä noudattaa.

Kasvavana ja kehittyvänä tuomarina oon huomannut, että peusoppien (FIBA-sääntökirja ja kouluttajat) lisäks on hyvä nähdä toisten tuomareiden toimintaa ja ammentaa sitä kautta uusia tapoja tehdä asioita. Mitä enemmän näkee pelejä ja tilanteita, sitä enemmän niissä osaa toimia ja varsinkin jos niistä keskustelee kollegoiden ja vaikka valmentajien kanssa. Valmentajilla (varsinkin kokeneilla) voi olla hyviäkin mietteitä joistakin tilanteista, miten asian olisi voinut välttää tai miten siinä pääsisi eteenpäin.

Kaikessa oppimisessa on kuitenkin aina muistettava, että jokin asia ei välttämättä omaan malliin sovi ja silloin sen voi jättää vähemmälle huomiolle. Joistakin asioista ei voi purnata ja ne on opittava, mutta asioita mitä voi hieman muuttaa ja muokata, on hyvä oppia muuttamaan ja muokkaamaan.

Pelaajan on osattava kuljettaa, heittää ja syöttää, tuomarin on osattava säännöt, sopimukset ja tiedettävä miten kentällä tulisi liikkua. Tullakseen paremmaksi, sekä pelaajan että tuomarin on opittava lukemaan peliä ja toimimaan sen mukaisesti.

26.4.2012

Close group

Mä oon ehdottomasti sitä mieltä, että koripallotuomareide ja koripallovalmentajien pitäis tehdä enemmän yhteistyötä. No, tietenkin asian äänen sanominen aiheutti seuraavan kysymyksen erään valmentajan puolelta: Kuka valmentaja muka haluaa keskustella tuomareiden kanssa? Tottahan se on, että kovin vaikeeta on yhteistyö jos 'ketään ei kiinnosta'. Oon kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että jostain tää on alotettava ja jotain mäkin voin asialle näin koripallotuomarina ja muutaman koutsin frendinä tehdä.

Ehkä kesän jälkeen on jo helpompaa keskustella ja ehkä ens kaudella saan projektiani eteenpäin !

19.4.2012

Kausi päättyy/alkaa

Viimeinen peliviikonloppu tälle kaudelle edessä. Vai onko tämä sittenkään viimeinen ? Hmm. Ei. Seuraavana vkl:na on koulutusta ja kouluttautumista ja kausi saattaa siitäkin vielä jatku. Ei siitä ihan ole vuotta kun mietin, että onko toukokuun alku uuden kauden alku vai vielä mennyttä kautta ?

16.4.2012

Luomisen tuska

 Tätä kyseistä blogia on tullu mietittyä jo monesti. Haluaisin tuoda omia koripalloerotuomarin ajatuksiani muidenkin, niistä mahdollisesti kiinnostuneiden, tietoisuuteen. Luomisen tuska on kuitenkin aina näin alkuun taattu, enkä tiedä minkälaisen vastaanoton saan. On kuitenkin oltava ensimmäinen jos sitä joku ei jo ole ollut.

Jokainen varmasti miettii, että minkälaisen ensivaikutelman itsestään antaa (jos ei mieti niin pitäisi). Ensivaikutelma ei saa olla liian luotaan työntävä, mutta ei myöskään liian tyrkky. Millainen ulkoasun tulisi olla ja miten sen tuo esille? Mitä sisältöön voi tai ei voi sisällyttää ja miksi? Jään vielä pohtimaan.